The Ape that Understood the Universe

The Ape that Understood the Universe – How the Mind and Culture Evolve

Steve Stewart-William

Cambridge University Press 2018

ISBN: 978-1-108-42504-9

Pähkinänkuoressa: Kuinka evoluutio vaikuttaa Ihmismieleen ja kulttuuriin

Evoluutioteoria selittää miten eliölajit ja niiden biologiset piirteet ovat kehittyneet. Evoluutiopsykologia soveltaa teoriaa myös ihmismielen psykologisiin piirteisiin sillä oletuksella, että evoluutiopaine kohdistuu mieleen siinä missä biologiaan. Sosiobiologia ulottaa evoluutioteorian soveltamisen kulttuuriin ja sosiaalisen käyttäytymiseen. Sekä evoluutiopsykologian että sosiobiologian tulkinnat ovat vielä hieman kiistanalaisia, koska evoluution huomioiminen ei ole kuulunut psykologian eikä sosiologian perinteiseen työkalupakkiin.

Darwin tulee mieleen

Evoluutiosta on monia väärinkäsityksiä. Siinä ei ole kyse lajin säilymisestä, koska suurin osa luonnonvalinnasta tapahtuu lajin sisällä. Siinä ei ole kyse myöskään kelpoisimman yksilön säilymisestä. Eloon jääminen on tietysti tärkeää, mutta jo Charles Darwin oivalsi, että esimerkiksi riikinkukon pyrstösulat eivät ole eloonjäämistä varten vaan lisääntymiselin, jolla hurmataan riikinkanat. Mutta lisääntyminenkään ei riitä, koska lukuisista jälkeläisistä ei ole iloa, elleivät nekin lisäänny. Tarvitaan lapsenlapsia.

Luonnossa on aitososiaalisia (eusocial) eläimiä, kuten muurahaiset, ampiaiset ja mehiläiset, jotka ovat äärimmäisen yhteistyökykyisiä ja altruistisia. Esimerkiksi hevosmuurahainen saattaa räjäyttää itsensä yhdyskunnan muita jäseniä suojellakseen. Suurin osa aitososiaalisen yhdyskunnan jäsenistä on steriilejä, joten niiden tavoitteena ei voi olla oma lisääntyminen, puhumattakaan lapsenlapsista. Niiden tavoitteena näyttääkin olevan auttaa kuningatarta lisääntymään – sehän on jokaisen yksilön äiti ja jakaa suuren osan geeneistä lauman jäsenten kanssa. Ei tarvitse välttämättä lisääntyä itse ja hankkia suurta määrää lapsenlapsia, jos sukulaiset hoitavat lisääntymisen. Kattavaa kelpoisuutta (inclusive fitness) voi edistää suoraan, lisääntymällä itse, tai epäsuorasti, sukulaisvalinnan (kin selection) avulla.

Yllä evoluutiota on tarkasteltu pelkästään organismin näkökulmasta ja sitä kautta päädyttiin siihen, että kattava kelpoisuus kuvaisi parhaiten organismin kykyä jatkaa omaa perimäänsä. Suurin osa organismeista ei kuitenkaan kloonaa itseään vaan geenejään. Sanotaan, että kana on vain munan keino tehdä uusi muna. Jos tätä periaatetta sovelletaan evoluutioon, voidaan evoluutiota tarkastella geenin näkökulmasta. Silloin organismi on itsekkään geenin tapa tuottaa kopioita itsestään. Evoluutiossa näyttääkin olevan kyse kelpoisimmista geeneistä eikä organismeista.

Samuel Butler’s famous aphorism, that the chicken is only an egg’s way of making another egg, has been modernized: the organism is only DNA’s way of making more DNA.
E. O. Wilson (1975)

Evoluutiopsykologia soveltaa evoluutiobiologian teoriaa ihmismielen ja käyttäytymisen tarkasteluun. On kuitenkin tärkeä erottaa lähimmät ja perimmäiset selitykset. Lähin selitys kuvaa välittömän syyn käyttäytymiseen, kuten ”ihmiset harrastavat seksiä koska nauttivat siitä”. Perimmäinen selitys taas keskittyy siihen, mikä käyttäytymisen funktio on evoluution kannalta, kuten ”ihmiset harrastavat seksiä, koska se tuottaa jälkikasvua”. Yhdelle asialle on kaksi selitystä, mutta ne eivät ole ristiriidassa keskenään.

On helppo keksiä selitys monille biologisille adaptaatioille (evoluution tuottama kelpoisuutta lisäävä piirre), kuten suojakilvelle, piikeille, sukuelimille ja naisen nänneille, samoin joillekin ihmismieleen vaikuttaville adaptaatioille, kuten nälkä, inho, pelko, kipu, himo ja äidinrakkaus. Kun siirrytään käyttäytymiseen, joka perinteisesti on selitetty oppimisella tai sosiaalisella paineella, asiat muuttuvat kiistanalaisemmiksi. Tällaista on miesten suurempi taipumus satunnaiseen seksiin ja naisten valikoivuus parittelukumppanin valinnassa, ihmisten mieltymys terveeseen ihoon ja symmetrisiin kasvonpiirteisiin, miesten mieltymys naisten kauneuteen ja nuoruuteen, naisten mieltymys miesten varallisuuteen ja asemaan, mustasukkaisuus, suurempi rakkaus omiin lapsiin kuin naapurin kakaroihin, ja inho insestiä kohtaan.

Evoluutiopsykologian vaikutusta voi perustella kolmella havainnolla:

Monet piirteet ovat syvällä ihmisluonnossa eikä niitä ole helppo muuttaa. Esimerkiksi sukupuolten väliset erot, mieltymykset partnerin valinnassa, mustasukkaisuus nepotismi ja insestin karttaminen pysyvät sitkeästi vaikka niihin kohdistettaisiin suurtakin sosiaalista painetta.
Kaikissa tunnetuissa kulttuureissa on yhteisiä piirteitä, joita ei voi selittää sattumalla. Antropologit eivät vielä ole paikantaneet kulttuuria, jossa naiset lähtisivät sotaan ja jättäisivät miehet kotiin hoitamaan lapsia; jossa vanhemmilla ei olisi erityissidettä lapsiinsa; tai jossa sisarukset avioituisivat keskenään.
Lähimpien sukulaistemme, ihmisapinoiden, käytöksessä on paljon samoja piirteitä kuin meilläkin. Eivätkä yhtäläisyydet rajoitu apinoihin. Eläimet valitsevat parittelukumppaninsa terveyden ja symmetrisyyden perusteella; nekin ovat mustasukkaisia; nekin suosivat sukulaisiaan, samoin jopa kasvit. Tuskin siis ihmisenkään kohdalla kyse on sosiaalisesta konstruktiosta.

…every reasonable person accepts that the physical differences in humans have an evolutionary origin. Is it reasonable, then, to argue that the psychological differences in our species … are the result of an entirely different cause – learning or culture?

Monet eläinten piirteet ovat kehittyneet edistämään menestystä parinvalinnassa. On mahdollista, että ihmisellä on näitä vastaavia psykologisia piirteitä, joiden tarkoitus on mainostaa yksilön kelpoisuutta. Selkeimpiä kandidaatteja ovat taide, musiikki ja huumori. Niitä on yhtä vaikea väärentää kuin riikinkukon pyrstösulkia. On myös piirteitä, jotka luultavasti ovat osittain selviytymiskeinoja ja osittain sosiaalista pörhistelyä varten. Tällaisia ovat kieli, äly ja moraali.

Adaptaatioissa on huomioitava se ympäristö, jossa evoluutiopaine kyseiselle piirteelle on syntynyt, EEA (environment of evolutionary adaptedness). Ihminen oli metsästäjä-keräilijä useita satoja tuhansia vuosia Afrikassa ja polveutui ihmislajeista, jotka olivat eläneet samantyyppistä elämää miljoonia vuosia. Vasta noin 70 000 vuotta sitten nykyihminen lähti Afrikasta. Maatalousvallankumous tapahtui noin 10 000 vuotta sitten. Se on vain silmänräpäys evoluution kannalta, tai oikeastaan puolikas silmänräpäys, koska maatalous yleistyi vasta noin 5000 vuotta sitten. Suurimman osan piirteistämme on tuottanut evoluutiopaine metsästäjä-keräilijänä.

Kehitys ei ole päättynyt, mutta nykyaika ei juuri ole ehtinyt meitä muokata. Osa piirteistämme sopii huonosti nykyiseen elämäntapaamme. Esimerkiksi ruokavaliomme on lihottava, koska siihen sisältyy supernormaaleja ärsykkeitä, jotka aktivoivat aistimme tehokkaammin kuin mikään ruoka-aine metsästäjä-keräilijöiden luonnollisessa ympäristössä. Makeiset ovat ihmisen valmistamia superhedelmiä; ne painelevat samoja nappuloita hermostossamme kuin hedelmät mutta paljon kovempaa. Hedelmistäkin on kehitetty makeampia ja mehukkaampia versioita, joten nekin ovat muuttuneet supernormaaleiksi. Toinen esimerkki on rintasyöpä, jonka yleistyminen liittyy siihen, että naisilla on elämänsä aikana ”liikaa” kuukautisia ja altistumista hormoneille, koska raskaus- ja imetysjaksot eivät enää rytmitä elämää samalla tavalla kuin muinoin.

Kaikki piirteet eivät suinkaan ole adaptaatioita. Monet niistä ovat sivutuotteita, joilla ei ole varsinaista funktiota. Peukalon imeminen vauvana ja vähän vanhempanakin on tällainen piirre. Vastaava ilmiö on norsuilla, jotka imevät kärsäänsä. Miehen nännit johtuvat siitä, että alkion sukupuoli määräytyy vasta noin kuuden viikon iässä, joten alkiossa on mukana kaikki mitä tarvitaan molempien sukupuolien tuottamiseen.

Sukupuolierot

”Jokainen tietää, että miehet ja naiset ovat erilaisia… paitsi sosiologit”, vinoillaan sosiaalitieteiden taipumukselle vähätellä sukupuolieroja. Erot pyritään selittämään sosiaalisella paineella eikä myötäsyntyisellä erolla. Eläinkunnassa näitä eroja kuitenkin on, tässä tyypillisimpiä:

Kokoero. Useimmiten naaras on isompi mutta isoilla selkärankaisilla uros.
Uroksilla on vahvempi seksuaalinen halu.
Naaraat ovat valikoivampia parittelukumppaninsa suhteen.
Urokset ovat koristeellisempia.
Usein urokset ”maksavat” seksistä suoraan, esimerkiksi ruokapalalla, tai epäsuorasti, esimerkiksi ylläpitämällä reviiriä, jossa jälkikasvu on turvassa.
Urokset ovat yleensä aggressiivisempia.
Uroksilla on usein adaptaatioita, jotka toimivat aseina, kuten sarvet, piikit ja hampaat.
Naaraat yleensä tulevat sukukypsiksi nopeammin.
Naaraat yleensä elävät pitempään.
Naaraat yleensä huolehtivat jälkikasvusta enemmän.

Naaraat käyttävät hedelmöityksestä alkaen enemmän resursseja jälkeläisten hyvinvoinnista huolehtimiseen. Nisäkäsnaaraat tulevat raskaaksi, imettävät vastasyntyneitä ja huolehtivat niistä. Tätä kutsutaan parentaaliseksi investoinniksi ja se selittää suurimman osan eläinten sukupuolieroista. Mikäli lajin uros ei investoi sperman lisäksi lainkaan jälkikasvuun, sen kannattaa siittää mahdollisimman monta naarasta valikoimatta lainkaan kumppaneitaan. Vaihtoehtoisesti, tai lisäksi, se voi myös pyrkiä eliminoimaan kilpakosijoita. Lajin naaraiden taas kannattaa valita mahdollisimman terve parittelukumppani, jotta jälkeläisetkin saavat hyvät geenit.

Tällainen sukupuolidimorfismi ei tietenkään ole ainoa vaihtoehto vaan parentaalisen investoinnin asymmetria vaihtelee lajeittain ja joillain lajeilla se on kääntynyt päälaelleen, samoin sukupuolierot. Ääripäiden väliin jäävillä lajeilla molemmat vanhemmat investoivat jälkeläisiin ja samalla sukupuolierot pienenevät. Sukupuolimonomorfismi on yleistä linnuilla, joista 90 % huolehtii yhdessä jälkeläisistä, mutta harvinaista nisäkkäillä.

Ihmiselläkin esiintyy suurin osa yllä luetelluista biologisista sukupuolieroista. Miehet ovat isompia kuin naiset: noin 10 % pitempiä ja 20 % painavampia. Miehet ovat vahvempia, varsinkin ylävartalon lihasten osalta. Miehet ovat väkivaltaisempia. Tytöt saavuttavat murrosiän aiemmin. Naiset elävät pitempään kuin miehet.

Myös käyttäytymisessä on eroja. Miehet haluavat enemmän satunnaista seksiä sekä sinkkuna että parisuhteessa. Biologisesta taustasta kielii se, että homomiehet harrastavat satunnaista seksiä enemmän kuin lesbot, jotka panostavat pitkiin suhteisiin, aivan kuten heteronaiset. Molemmat sukupuolet pitävät seksiä resurssina, joka on naisen hallussa: mies saa ja nainen antaa. Miehet kuluttavat myös pornoa enemmän. Miehet kiinnittävät enemmän huomiota naisen ulkonäköön ja nuoruuteen, naiset puolestaan miehen varallisuuteen ja asemaan. Nainen on hedelmällinen vain 45-55 vuoden ikään saakka, mikä selittää miesten mieltymystä nuoriin naisiin, kun taas vanhin isäksi tullut mies oli 96-vuotias. Kun vanhat miehet menevät uusiin naimisiin, he useimmiten valitsevat itseään nuoremman partnerin, mikäli ovat varallisuutensa ja asemansa vuoksi vielä haluttuja. Myös nuoret seksityöläiset, joista valtaosa on naisia, laskuttavat enemmän kuin vanhat.

Men see women as sex objects, whereas women see men as success objects.
Warren Farrell

Pariutuminen tapahtuu usein nuorena, jolloin miehellä ei vielä ole varallisuutta tai asemaa, joten naiset hakevat piirteitä, jotka ennustavat menestystä tulevaisuudessa. Tällaisia ovat itseluottamus, kyvykkyys ja raaka kunnianhimo. Naisten mieltymystä selitetään kahdella eri teorialla: taakanjaolla lasten kasvatuksessa ja kelpoisuudella, jota kyky nousta sosiaalisessa arvoasteikossa ilmentää. Nämä piirteet ovat yhteisiä naisille eri kulttuureissa sekä yksi- että moniavioisissa suhteissa.

Samoin kuin ihminen on jalostanut koiran sudesta, molemmat sukupuolet jalostavat toisiaan. Miehet arvostavat naisen kauneutta ja nuoruutta, joten kauniit naiset saavat halutuimmat miehet. Tällaisten parien lapset saavat perimän, joka lisää heidän mahdollisuuksiaan lisääntyä ja säilyttää valioyksilöitä tuottavat geenit populaatiossa. Näin miehet ovat jalostaneet naisista kauniimpia. Naiset taas ovat jalostaneet miehistä kunnianhimoisempia.

Miehet ovat väkivaltaisempia. Heitä kiinnostavat enemmän väkivaltaa sisältävät videopelit ja elokuvat. He tekevät enemmän itsemurhia. Lievässä väkivallassa sukupuoliero on yllättävänkin pieni, mutta tekojen rankentuessa miesten osuus kasvaa. Miesten kehoa lienee muokannut miesten välinen kilpailu enemmän kuin koreilu naisia varten. Näyttävät lihakset, parta ja matala ääni ovat ehkä kehittyneet muiden miesten pelottelemiseksi.

Ihminen ei kuitenkaan ole kovin tyypillinen nisäkäs. Ensinnäkin erot ovat paljon pienempiä kuin monilla lajeilla. Toiseksi, molemmat sukupuolet ovat valikoivia. Muutoin naisten ei tarvitsisi meikata tai välittää muutenkaan ulkonäöstään. Kolmanneksi, molemmilla sukupuolilla on seksuaalisia koristeita: naisilla rinnat ja miehillä V:n muotoinen yläruumis. Uuden ihmisen saattaminen aikuiseksi vaatii valtavan panostuksen, jossa on hyötyä molempien vanhempien osallistumisesta.

Parentaalisessa investoinnissa on ihmiselläkin säilynyt ero. Äidit panostavat kaikissa kulttuureissa enemmän jälkikasvuun. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin isyyden epävarmuus vähentää miehen investointihalukkuutta, äitiydestähän ei koskaan ole epäselvyyttä. Toiseksi kyse on vaihtoehtoiskustannuksesta (opportunity cost), joka on taloustieteestä lainattu käsite. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan menetettyjä mahdollisuuksia siittää parisuhteen ulkopuolisia lapsia. Miehen itsekkäiden geenien kannalta investoinnin parempaan tuottoon voi päästä, jos vähentää panostusta lapsiin, vaikka isyydestä ei olisi epäilystä, ja panostaa säästyvän ajan ja energian uusien lasten alullepanoon toisessa suhteessa.

Lisääntyminen

Lasten saaminen ei ole jokaisen henkilökohtainen tavoite, mutta sitä varten kehomme ja viettimme ovat kehittyneet. Lapsuuden päämäärä on saattaa meidät sukukypsiksi ja, kun olemme ohittaneet parhaan lapsentekoiän, kehomme alkaa rappeutua, kunnes lakkaa kokonaan toimimasta. Meitä ei ole luotu elämään ikuisesti vaan vain niin kauan, että ehdimme lisääntyä ja saattaa jälkeläisemme sukukypsiksi.

Puolisoksi pyritään löytämään mahdollisimman kelpoinen kumppani, jolle myös itse kelpaa. Koska perimästä ei ole saatavissa suoraa tietoa, on kelpoisuus pääteltävä geenien aikaansaamista piirteistä. Kutsumme kauniiksi tai viehättäväksi ihmistä, joka on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin kelpoinen. Kauneus ei siis ole universaali totuus, vaan ihmiselle se merkitsee eri asioita kuin vaikkapa simpanssille. Star Trekissä sanottiin, että ulkoavaruuden oliolle kauneimmatkin ihmiset olisivat vain ”rumia, enimmäkseen vesipitoisia säkkejä”. Toisaalta kauneudessa ei ole kyse kokonaan kulttuurisesta mieltymyksestä. Kaikkialla maailmassa arvostetaan tiettyjä samoja piirteitä, aina terveestä ihosta ja kiiltävistä hiuksista miesten matalaan ääneen, vaikka niiden lisäksi on kulttuurisidonnaisia ihanteita.

Erityisesti on tutkittu symmetrisyyttä, joka on yhtä tärkeä molemmille sukupuolille. Ihmisillä ja eläimillä, suurimmaksi osaksi, kehonpuoliskot ovat toistensa peilikuvia. On vaikeampi kasvaa täysin symmetriseksi kuin epäsymmetriseksi ja vain kelpoisimmat yksilöt onnistuvat siinä. Symmetrian lisäksi naisilla korostuu kasvojen naisellisuus: isot silmät, kaarevat silmäripset, pieni nenä, korkeat poskipäät, täyteläiset huulet, kapea leuka ja sileä iho. Naiselliseksi kauneudeksi lasketaan myös tiimalasivartalo. Mieskauneus ei ole aivan yhtä yksiselitteinen asia, koska miehiset piirteet eivät ole koristeita samalla tavalla kuin naisten, vaan osaltaan kehittyneet pelottaviksi miesten välistä kilpailua varten. Osa naisista kokee ultramaskuliiniset piirteet jopa rumiksi, luultavasti siksi, että ne saattavat kieliä haluttomuudesta sitoutua lasten kasvattamiseen.

Puolisoksi, samoin kuin läheiseen ihmissuhteeseen, valikoituu henkilö yleensä kolmen seikan perusteella: läheisyys, tuttuus ja samanlaisuus. Puolisoksi eivät kuitenkaan kelpaa ne, joilla ilmeisimmin on nämä ominaisuudet, nimittäin lähisukulaiset, koska silloin jälkeläisillä olisi kohonnut riski saada sama vahingollinen väistyvä geeni molemmilta vanhemmilta. Kaikilla ihmisillä on tällaisia geenejä, mutta niitä ei ilmaista, ellei ole sattunut saamaan kahta samaa alleelia. Parittelua lähisukulaisten kanssa vältetään eläinkunnassa eri tavoin, yleensä joko hajautumalla tai haluttomuudella. Sukukypsyyden kynnyksellä useilla eläimillä iskee vaellusvietti, joka vie riittävän kauas synnyinsijoilta, jotta insestin todennäköisyys pienenee.

Ihmisellä vaikuttaa ns. Westermarck-efekti, jolla tarkoitetaan seksuaalisen halun puuttumista kasvinkumppaneita kohtaan. Kyse on nimenomaan kasvinkumppaneista eikä vain sisaruksista. Kibbutseilla Israelissa kaikki lapset kasvatettiin yhdessä. Eräässä tutkimuksessa 3000 kibbutsilapsen keskinäisistä avioliitoista vain 14 paria oli kasvanut samalla kibbutsilla, ja näistäkin vain viisi oli ollut kibbutsilla yhtä aikaa alle kuusivuotiaina eikä näistä yksikään yli kahta vuotta. Ihmisellä on myös toinen mekanismi: seksuaalinen haluttomuus liian samanlaisia yksilöitä kohtaan. Samanlaisuus lisää kyllä läheisen ihmissuhteen todennäköisyyttä, mutta ei parinvalintamielessä; henkilö on ”luotettava vaan ei haluttava”.

Rakastuminen on merkillinen ja voimakas ilmiö, jolla on monia haittavaikutuksia keskittymiskyvyn puutteesta pakkomielteiseen ajatteluun ja itsemurhasta murhaan. Sitä lähempänä mielisairauden kokemusta suurin osa meistä ei koskaan käy. Rakastettu koetaan täydelliseksi ja ajatukset harhautuvat häneen kaiken aikaa. Mielialat vaihtelevat, rakastetun tunteita epäillään ja hänen kanssaan halutaan olla mahdollisimman paljon, mielellään ihokontaktissa. Seksuaalinen halu on tietenkin romanttisen rakkauden keskeinen elementti. Eikä mikään tästä ole vapaaehtoista.

Somerset Maugham once wrote that “Love [is] only the dirty trick nature played on us to achieve the continuation of the species.”
What Maugham should have said – admittedly, it’s less catchy – is this: “Love is only the dirty trick nature played on us to achieve the continuation of the genes contributing to the development of the capacity to fall in love.”

Hallusinaatio kestää aikansa. Sitten opimme tuntemaan todellisen henkilön haavekuvamme takana, ja toisinaan huomaamme rakastavamme häntäkin – aidommin ja vähemmän harhaisesti. Rakkaus on se liima, joka tarvitaan, että vanhemmat jaksavat huolehtia lapsistaan yhdessä. Usein se kestää kauemmin kuin lasten kasvatus, mutta ei aina. Parit eroavat useammin naisten aloitteesta luultavasti siksi, että he ovat alun perinkin valikoivampia. Eron syyt painottuvat eri tavalla sukupuolittain: naiset eroavat helpommin, kun puoliso jää työttömäksi, ja miehet helpommin, kun puoliso alkaa vanheta.

Mustasukkaisuuden, kuten muidenkin tunteiden, tarkoitus on motivoida käyttäytymistä, tässä tapauksessa puolison vahtimista. Mitä enemmän uros eläinmaailmassa investoi jälkeläisten hoivaan, sitä tärkeämpää on varmistaa isyys. Sama pätee tietysti ihmisiin. Nainen taas haluaa varmistaa, että mies ei saa lapsia muiden naisten kanssa, koska silloin hänen osallistumisensa yhteisistä lapsista huolehtimiseen saattaisi kärsiä. Kuten arvata saattaa, miehille on tärkeämpää kumppanin seksuaalinen ja naisille taas henkinen uskollisuus.

Ihmisellä on taipumus pitää vauvoja söpöinä. Söpöys ilmenee tiettyinä piirteinä, kuten suurina silminä keskellä kasvoja, isoina pyöreinä kasvoina, pulleina poskina ja nappinenänä. Yhdessä näitä ominaisuuksia kutsutaan nimellä kindchenschema. Taipumuksemme pitää vauvojen piirteistä ulottuu eläimiin, joilla on samanlaisia piirteitä.

Monissa perinteisissä lastensaduissa esiintyy ilkeitä äiti- tai isäpuolia. Ilmiötä kutsutaan tuhkimoefektiksi eikä se ole pelkkä myytti. Lapsipuoli esimerkiksi tapetaan 100 kertaa todennäköisemmin kuin biologinen lapsi. Biologisia lapsia myös autetaan enemmän läksyjen teossa ja viedään useammin lääkäriin. Hekään eivät kuitenkaan ole keskenään samanarvoisia vaan lapsen arvo voidaan laskea määrittämällä lisääntymispotentiaali (reproductive potential tai reproductive value, RV). Lapsen arvo kasvaa sukukypsyyteen saakka, jolloin se on suurimmillaan, ja alkaa sitten laskea. Pieni lapsi ei välttämättä koskaan kasva sukukypsäksi saakka, joten hän on vähemmän arvokas kuin teini. Aikuisena jäljellä oleva aika lasten saamiseksi sitten alkaa laskea tasaisesti ajan myötä ja samoin lisääntymispotentiaali. Ilmiö on nähtävissä rikostilastoissa: biologisia lapsia tapetaan vähemmän sukukypsyyden saavuttamisen aikoihin, mutta vastaavaa eroa ei nähdä lapsipuolten kohdalla.

Eri kulttuureissa esiintyy sekä yksiavioisia, monogaamisia, ja moniavioisia suhteita, lähinnä polygyynisiä, joissa yhdellä miehellä on useita vaimoja. Itse asiassa 83 % kulttuureista on polygyynisiä. Myös irtosuhteita esiintyy ja erilaisia muita järjestelyitä siellä, missä laki sallii. On vaikea määritellä, onko mikään näistä ihmiselle ainoa luontainen. Todennäköisemmin meissä vaikuttaa eri suuntiin ohjaavia viettejä, joten olemme luontaisesti vähän kaikkea.

Altruismi ja vastavuoroisuus

Jos luonnonvalinnassa on kyse itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta sekä geenin että organismin tasolla, niin miksi maailmassa sitten on niin paljon epäitsekkyyttä ja pyyteettömyyttä? Biologiassa tätä kutsutaan altruismin ongelmaksi. Usein altruismi kuitataan sillä, että hyväkin teko on lopulta itsekäs, koska sille odotetaan jonkinlaista takaisinmaksua tai ainakin siitä saa hyvän mielen. Biologit kuitenkin rajaavat ongelman täsmällisemmin. Altruismiksi määritellään vain teko, josta on saajalle hyötyä ja tekijälle kustannus lisääntymismenestyksen suhteen. Kyse ei siis ole mielihyvästä, onnellisuudesta tai muusta subjektiivisesta kokemuksesta vaan oman lisääntymismenestyksen uhraamisesta toisen hyväksi.

Sukulaisuus on tärkeää kaikissa kulttuureissa eikä vain ihmisillä vaan myös eläimillä ja jopa kasveilla, mikä viittaa vahvaan biologiseen taustaan. ”Veri on vettä sakeampaa, senhän tietävät kaikki… paitsi psykologit”, voisi vinoilla, koska psykologian oppikirjat käsittelevät vain ventovieraiden välistä vuorovaikutusta. Sukulaisuuden keskeisen asemaa ei huomioida, vaikka muutoin äiti- ja isäsuhteet sekä sisaruuskateus ovat psykologian perusasioita. Kun asiaa tarkastelee itsekkään geenin näkökulmasta, asia on varsin luonnollinen. Geenille organismi on kulkuväline ja kopiokone. Varminta kopioituminen on, jos saa itse organismin lisääntymään, mutta toiseksi parasta on saada lisääntymään organismit, joilla on todennäköisesti sama geeni. Sukulainen on juuri tällainen organismi – mitä läheisempi, sen parempi.

Sukulaisuuden perusteella voidaan ilmaista todennäköisyys geenin esiintyvyydelle, r (relatedness):

lapset, vanhemmat ja sisarukset: r = 0,5
isovanhemmat, lapsenlapset, sisaruspuolet, sisarusten lapset, tädit ja sedät: r = 0,25
esimerkiksi serkut: r = 0,125
ei-sukulaiset: r = 0 (tai tarkasti ottaen geenin esiintymistiheys populaatiossa)

Hamiltonin säännön mukaan altruismi kannattaa, jos

br > c

Tässä b (benefit) on vastaanottajan saama hyöty ja c (cost) kustannus tekijälle. Hyöty ja kustannus mitataan kelpoisuuden paranemisena ja heikentymisenä. Vanhemman kannattaa kaavan mukaan uhrata henkensä pelastaakseen lapsensa, jos ei enää voi saada lapsia (c = 0), mutta lapsi voi (b ≥ 1). Sisarusta kannattaa auttaa, jos hän voi saada sen vuoksi kolme lasta (b = 3), mutta itse menettää yhden (c = 1), koska br = 3 * 0,5 = 1,5, joka on suurempi kuin kustannus c = 1.

Laskelmat voivat vaikuttaa teoreettiselta, mutta Hamiltonin sääntö selittää, miksi altruismi tietyissä tilanteissa kannattaa ja sitä tukevat geenit yleistyvät populaatiossa. Empiiristen havaintojen perusteella eläimet – ja ihmiset – suosivat nepotismia. Carnegie Hero Fund palkitsee erityisestä urheudesta hengenvaaraan joutuneen pelastamisessa, mutta ei edes harkitse palkintoa sukulaisille, koska sitä ei pidetä mitenkään poikkeuksellisena toimintana.

Sukulaisuuden lisäksi suositaan lapsuuden kasvukumppaneita. Luultavasti yhdessä vietetty lapsuus toimii vihjeenä sukulaisuudesta, koska kasvinkumppanit eivät tunne seksuaalista vetovoimaa toisiaan kohtaan, kuten eivät sisaruksetkaan. Ihmisillä nepotismiin on kuitenkin yksi poikkeus: puoliso. Vaikka ei sukulainen olekaan, hänellä on motivaatio huolehtia jälkeläisten hyvinvoinnista ja sitä kautta vaikuttaa yhteisten lapsenlasten määrään ja kelpoisuuteen.

Altruismia esiintyy näennäisesti myös ei-sukulaisten kesken, mutta kyse on ennemminkin vastavuoroisuudesta. Suoraviivaisin muoto on yhteistyö, kuten metsästäminen yhdessä, jos onnistumisen todennäköisyys kasvaa yhdessä saalistamalla. Vaikeammin havaittava muoto on auttaminen ilman välitöntä palkkiota. Silloin on kyseessä vastavuoroisuus pidemmän ajan kuluessa: sinä autat minua nyt ja minä puolestani autan sinua sitten, kun tarvitset apua. Vastapalveluksen ei välttämättä tarvitse olla juuri samassa muodossa kuin missä sen itse sai. Vastavuoroisuus synnyttää myös ongelman. Jos kaikki auttaisivat toisiaan aina, kun pyydetään, huijarit menestyisivät paremmin kuin kukaan muu. Heidän määränsä lisääntyisi populaatiossa, kunnes kukaan ei enää toimisi vastavuoroisuusperiaatteella. Koska yhteistyöstä ja vastavuoroisuudesta kuitenkin on hyötyä, evoluution on täytynyt kehittää vastalääke vapaamatkustajien varalle.

Asia on simuloitu tietokoneohjelmilla, jotka soveltavat erilaisia strategioita. Yksi sellainen oli kisa, johon kuka tahansa sai tarjota ohjelman, jonka tavoitteena oli kerätä mahdollisimman paljon pisteitä seuraavilla säännöillä:

avun saaminen ilman vastapalvelusta (vapaamatkustaja): 5 pistettä
vastavuoroinen auttaminen: 3 pistettä
kumpikaan ei auta toistaan: 1 piste

Jos peliä pelataan vain yksi kierros, paras strategia on huijata aina. Jos sen sijaan peliä pelataan useita kierroksia, tilanne muuttuu. Alkuperäisessä kilpailussa voittajaksi tuli ohjelma nimeltään Tit-for-Tat, jonka voisi suomentaa vaikka ”potut pottuina”. Sillä oli yksinkertainen strategia: se teki yhteistyötä kaikkien kanssa ensimmäisellä kierroksella ja sen jälkeen saman kuin vastapuoli edellisellä kierroksella. Kyseessä on kultaisen säännön muunnelma: ”Ensin, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille, mutta sen jälkeen tehkää heille samoin kuin he juuri tekivät teille.”

Strategiasta voi huomioida kolme seikkaa. Ensinnäkin ohjelma on ystävällinen kaikille eikä koskaan yritä huijata. Toiseksi, se ei ole liian ystävällinen eikä suostu hyväksikäytettäväksi. Kolmanneksi, se on anteeksiantava: jos toinen parantaa tapansa, ohjelma ei kanna kaunaa, vaan palaa välittömästi yhteistyöhön. Ihmiset kaikissa kulttuureissa toimivat vastavuoroisesti, mutta huolehtivat erityisesti siitä, että ei-sukulaiset toimivat vastavuoroisesti.

Riikinkukon pyrstösulat ovat ”vauvamagneetti”, joka julistaa naaraalle: ”Olen äärimmäisen kelpoinen uros – niin kelpoinen, että minulla oli varaa kasvattaa tämä hyödytön pyrstö. Parittele kanssani, niin saat yhtä hienoja jälkeläisiä kuin minä, ja pojistasi tytöt tykkäävät.” On esitetty, että altruismi, ja moraali yleensäkin, on inhimillinen vastine riikinkukon pyrstölle. Samoin kuin pyrstö, se signaloi hyvistä geeneistä ja sitä on vaikea väärentää. Tätä ei pidä tulkita niin, että jokainen hyvä teko tehdään seksin vuoksi, vaan ennemminkin niin, että ystävälliset, uskolliset ja anteliaat ihmiset ovat menestyneet parinmuodostusmarkkinoilla paremmin kuin julmat, petolliset ja itsekkäät.

Ihmisellä on myös altruistista käytöstä, jota ei voi selittää nepotismilla tai vastavuoroisuudella. Ihmiset elävät kaupungeissa tiheässä suvaiten toisiaan ja toisinaan auttaen ventovieraita, joita eivät koskaan voi olettaa näkevänsä uudelleen. Äärimmäisessä tapauksessa sotilas heittäytyy kranaatin päälle, uhraten henkensä suojellakseen aseveljiään. Teorian mukaan geneettinen evoluutio toimii ryhmätasollakin: yhteistyöhön pystyvät ryhmät menestyvät paremmin kuin yhteistyökyvyttömät. Teoria on kiistanalainen ja keskustelu jatkuu siitä, voiko ryhmien välinen valinta voittaa ryhmien sisäisen valinnan geenitasolla. Vaikka geneettinen ryhmävalinta ei toimisikaan, se voi silti toimia kulttuurisesti, kuten alla kerrotaan. Yhteistyökyky ryhmän sisällä ei ole pelkästään positiivinen asia, sillä sen kääntöpuolena on vihamielisyys muita ryhmiä kohtaan. Ryhmävalinta ei ole tehnyt meistä pyhimyksiä, se teki meistä joukkuepalaajia, jotka eivät aina toimi jalosti.

Kulttuurievoluutio

Samoin kuin geeni on biologisen evoluution, meemi on kulttuurievoluution alkeisyksikkö. Se on tarttuva ja siirtyy yksilöltä toiselle. Yleiskielessä ihmiset tarkoittavat meemillä vitsejä, reseptejä, iskulauseita, korvamatoja, ja viraaleja kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa. Meemin määritelmä on kuitenkin laajempi. Se voi olla mitä tahansa idea, joka leviää sosiaalisen oppimisen avulla. Se voi olla arkipäiväinen, kuten kasvojen ilme tai maneeri, tai se voi olla historiallinen, kuten arkkitehtuuri, politiikka tai uskonto. Meemeihin kohdistuu vastaava luonnonvalinta kuin geeneihin. Valinta suosii itsekkäitä meemejä, jotka onnistuvat pitämään itsensä kulttuurisessa kierrossa. Meemi itsessään on meemi.

Usein ajattelemme, että ihmisen rakentamat esineet ovat jonkun nerokkaan yksilön keksimiä. Kyse voi kuitenkin olla pitkästä evoluutiosta. Ajatellaanpa vaikka kalastajavenettä. Jokainen niistä on kopio toisesta veneestä. Toisinaan joku saa idean, jolla venemallia voisi parantaa. Jos idea ei toimi, vene ja idea päätyvät meren pohjaan. Jos vene palaa mereltä, muut kopioivat idean uusiin veneisiinsä. Kenenkään ei tarvitse tietää, miksi joku vene on hyvä – riittää kun meri tietää.

Käyttäytymisemmekin on evoluution tulosta. Jos teemme jotain, josta aiheutuu ikävyyksiä, vältämme toistamasta tekoa. Jos teosta seuraa positiivisia seurauksia, jatkamme asian tekemistä ja muuta alkavat jäljitellä meitä. Myös kieli on valinnan tulosta. Sanojen välinen eloonjäämiskamppailu on käynnissä: osuvat sanat leviävät ja huonot karsiutuvat. Nallekarhut tulivat markkinoille 1900-luvun alkupuolella. silloin niillä oli pitkä kuono ja pitkät raajat. Evoluutio on litistänyt naaman, korottanut otsaa, ja lyhentänyt ja paksuntanut raajoja. Yritykset ovat myös jatkuvassa evoluutiopaineessa ainakin silloin, kun markkinat saavat toimia vapaasti. Tiedekin soveltaa kahta evoluutioperiaatetta: variaatiota ja valintaa. Tieteellinen menetelmä asettaa teoriat kilpailemaan keskenään ja voittajaksi valikoituu se, joka tarkimmin vastaa havaintoja.

Pitkään ajateltiin, että kulttuuri on ominaista vain ihmiselle, mutta apinoita tarkkailemalla on niilläkin havaittu meemejä. Simpansseilla on ainakin 39 ja orangeilla 24 meemiä. Eivätkä ihmisapinat ole poikkeus vaan muillakin apinoilla on niitä, esimerkiksi kapusiiniapinoilla. Silti ihminen on omassa luokassaan kulttuurisesti, koska loppujen lopuksi olemme parempia apinoimaan kuin itse apinat. Ihmisellä on suuremmat aivot kuin kädellisillä serkuillamme, mikä osaltaan selittää asiaa mutta tuskin kaikkea. Käytämme sujuvasti monia kulttuurisia tuotteita, kuten sanoja ja ilmaisuja, koneita ja laitteita, matemaattisia ja loogisia yhtälöitä, joita emme osaisi itse kehittää. Varsinainen supervoimamme ei olekaan harmaa aine aivoissamme vaan kollektiivinen älymme ja kumulatiivinen kulttuurimme: kykymme tallettaa tietoa, siirtää sitä sukupolvelta toiselle ja parannella ymmärrystä pitkin matkaa. Kulttuuri on kuin räikkä, jolla mutteria voi vääntää vain yhteen suuntaan. Se vain rikastuu, ellei ympäristö muutu radikaalisti.

What is originality? Undetected plagiarism.
William Ralph Inge (1929)

Oppiminen tapahtuu matkimalla; olemme synnynnäisiä plagioijia. Kun tutkijapariskunta kasvatti simpanssivauvaa omansa kanssa, he huomasivat kauhukseen, että lapsi matki simpanssia enemmän kuin se lasta. Emme kuitenkaan matki kaikkea, vaan suosimme asioita sisällön (content bias) ja asiayhteyden (context bias) perusteella. Sisällön osalta meitä kiinnostavat erityisesti herätteet, jotka liittyvät ruokaan, tuleen, vaarallisiin eläimiin, väkivaltaan, sairauksiin, sukulaisuuteen, seksiin, uskottomuuteen, vauvoihin, ystävyyteen, vapaamatkustajiin, asemaan ja ryhmän jäsenyyteen. Asiayhteyden perusteella matkimme mieluummin hyvämaineisia tai korkeassa asemassa olevia tai itsemme kanssa samanlaisia henkilöitä, kuten ikätovereita. Useimmat omaksuvat helpommin enemmistön tavat, mutta osa tekee juuri päinvastoin ja ui tarkoituksellisesti vastavirtaan.

Ryhmillä on erilaiset kulttuurit: säännöt, tavat tulla toimeen ja suhtautua ulkopuolisiin. Erojen vuoksi ryhmien menestys vaihtelee. Jotkin ryhmät kestävät pidempään, kasvavat nopeammin ja tuottavat enemmän uusia ryhmiä. Pitkän ajan kuluessa paremmin pärjäävät hallitsevat populaatiossa. Näin ainakin kulttuurinen ryhmävalintateoria olettaa. Kyseessä voivat olla aseet, joilla voitetaan muut ryhmät, tai maatalous, joka elättää isomman joukon pinta-alayksikköä kohti ja syrjäyttää metsästäjä-keräilijöitä, kuten tiedetään tapahtuneen.

Oleellista kulttuurisessa ryhmävalintateoriassa on, että ryhmälle hyödyllisten meemien ei tarvitse olla hyödyllisiä yksilöille. Yhtenä esimerkkinä pidetään uskontoa. Kun yhteisöt kasvoivat niin suuriksi, että kaikki eivät enää tunteneet toisiaan, tarvittiin uutta liimaa pitämään ihmiset ruodussa. Kun naapurit eivät enää voineet vahtia toisiaan, kaikkivaltias jumala otti valvontatehtävät hoitaakseen. Hän näkee ihmisten teot ja saattaa niistä vastuuseen – jos ei tässä elämässä, niin sitten kuoleman jälkeen. Toinen vaihtoehto on ollut karman laki ja sielunkierto. Nyky-yhteiskunnassa on siirrytty käyttämään virkavaltaa, oikeuslaitosta ja valvontakameroita. Kuten geneettinen, myös kulttuurinen ryhmävalinta on edelleen kiistanalainen teoria.

Conscience is the inner voice that tells us someone might be looking.
H. L. Mencken, 1916

Meemi valitaan vain yhdestä syystä: koska sillä on ominaisuuksia, jotka pitävät sen kierrossa meemipoolissa. Tämä vaatimaton lähtökohta johtaa syvällisiin seurauksiin. Ensinnäkin meemit kehittyvät paremmiksi kulttuurisessa kilpailussa. Ruoka kehittyy maistuvammaksi, musiikki tarttuvammaksi ja tarinat vetoavammiksi. Maailmasta tulee koukuttavampi. Toiseksi meemit alkavat keräytyä toisiaan tukeviksi joukoiksi, meemiplekseiksi (memeplex), differentiaalilaskennasta poliittisiin ideologioihin. Kuten geenit, myös meemit voivat kehittyä yhdessä ja säännellä toisiaan. Siten vakaumus ”sinun täytyy olla valmis kuolemaan uskontosi puolesta” voi kehittyä yhdessä uskomuksen ”elämä jatkuu kuoleman jälkeen” ja molemmat voivat kukoistaa toistensa yhteydessä. Kolmanneksi kulttuurivalinta tuottaa vaikutelman älykkäästä suunnittelusta, kuten biologinenkin valinta. Yksittäiset meemit saattavat ollakin ihmisten suunnittelemia, mutta kulttuuri kaikkine kerroksineen on kokonaisuus, jota kukaan ei voi täysin ymmärtää, saati suunnitella.

Se, millä perusteella meemit jäävät kiertoon, vaihtelee. Joskus kyse on sattumasta. Jos salaliittoteoria löytää tiensä julkkiksen mieleen, se voi levitä kuin tulipalo. Yleisesti edellytyksenä on kaksi seikkaa: meemin täytyy löytää tiensä jonkun mieleen ja sen täytyy vaikuttaa käytökseen siten, että meemi alkaa levitä. Parhaiten mieleen jäävät meemit, jotka liittyvät seksiin, ihmissuhteisiin, sukulaisuuteen, asemaan ja uhkiin. Kaikki mielet eivät ole samanlaisia. Toisia kiinnostaa kvanttimekaniikka, ja toisia poliittiset ja uskonnolliset ääriliikkeet. Mieleen jääminen ei silti riitä, vaan meemin täytyy levitä. Yksi strategia on parantaa kantajan kattavaa kelpoisuutta. Ruoanvalmistustekniikka, jolla myrkylliset aineet voidaan eliminoida, leviää paremmin kuin sellainen, joka tappaa ruokailijat. Toinen vaihtoehto on kasvattaa kantajan lisääntymismenestystä, koska lapset usein omaksuvat vanhempiensa uskomusjärjestelmät. Tämä näkyy selvimmin uskonnoissa. Uskovaiset saavat keskimäärin enemmän jälkeläisiä kuin uskonnottomat, mikä parantaa vanhempien geneettistä kelpoisuutta, mutta samalla uskonnollisten meemipleksien memeettistä kelpoisuutta.

Meemipleksin menestys riippuu sen mielen luonteesta, johon se asettuu. Se voi sovittautua mieleen, jolloin ihmismieli toimii ympäristönä, joka aiheuttaa evoluutiopaineen meemipleksille. Emme siis kehittyneet uskomaan jumalaan, vaan jumala kehittyi sopimaan mieleemme kuin hansikas. Musiikin evoluutio voi olla samanlainen: kaikesta kakofoniasta valikoitui ja jäi jäljelle se, joka tuottaa eniten mielihyvää ihmisaivoissa. Vaihtoehtoisesti meemipleksit voivat olla parasiittejä. Biologiassa parasiitti on organsimi, joka hyödytää toista organismia tappamatta sitä. Se voi olla harmiton tai haitallinen. Monet meemit vaikuttavat tällaisilta. Ketjukirje, jossa uhataan onnettomuuksilla, ellei jatka sitä, tuskin palvelee mitään hyödyllistä tarkoitusta.. Uskonnollinen selibaatti ei ainakaan paranna biologista kelpoisuutta. Parasiittimainen on myös lukutaito, joka muokkaa aivojemme näköaistimuksille varattuja osia siten, että hahmotamme kirjaimet ja sanat paremmin.

Jotkin meemipleksit pyrkivät ohjaamaan ihmisen biologisia tarpeita vastaan. Esimerkiksi uskonto saattaa kieltää itsetyydytyksen, esiaviollisen seksin tai seksin mielihyvän vuoksi. Se saattaa olla tarkoituskin: ei estää ihmisiä tekemästä näitä asioita, koska he tekevät niitä joka tapauksessa, vaan saada heidät tuntemaan syyllisyyttä ja siten sitoutumaan tiukemmin uskontoon. Tämä johtaa vielä spekulatiivisemmalle maaperälle. Voivatko meemit muokata meistä meemikoneita, jotka eivät vain jatka geenejä vaan myös meemipleksejä, kuten uskontoja, poliittisia aatteita ja harrastuksia? 1900-luku oli kamppailua aatteiden kesken. Enimmäkseen ihmiset valitsivat aatteensa sen mukaan, minne ja mihin olosuhteisiin sattuivat syntymään. Toisissa olosuhteissa he olisivat taistelleet rintaman toisella puolella. Entä, jos aatteet valitsevat meidät emmekä me niitä?

Throughout history, we humans have prided ourselves on our capacity to have ideas, but perhaps this pride is misplaced. Perhaps ideas have us.
Jonnie Hughes

Tämä voi vaikuttaa liiankin synkältä. Onneksi meillä näyttää olevan kyky pitää meemipleksejä elossa, jos ne ovat hyödyllisiä, vaikka ne eivät olekaan erityisen tarttuvia. Differentiaalilaskenta on säilynyt satoja vuosia, vaikka sen oppiminen vaatii vaivannäköä. Tiede on toinen esimerkki. Ilman tieteellistä menetelmää meillä ei olisi keinoa selvittää meemien totuusarvoja ja päästä yhä lähemmäs totuutta.

Geenit ja meemit toimivat tietenkin vuorovaikutuksessa. Uudet meemit kivityökaluista ruoan kypsentämiseen ja edelleen maatalouteen loivat uutta evoluutiopainetta, joka johti biologiseen muutokseen, joka synnyttää uusia meemejä, joka synnyttää geenejä, ja niin edelleen. Laktoosi-intoleranssi on tästä parhaiten tutkittu esimerkki, vaikkakaan ei ainoa. Nisäkkäät osaavat syntyessään tuottaa laktaasia, joka pilkkoo äidinmaidon laktoosin, mutta vieroituksen jälkeen tämä kyky katoaa siitä yksikertaisesta syystä, että sitä ei enää tarvita. Nisäkkäät ovat siis luonnostaan laktoosi-intolerantteja. Maatalouteen siirtymisen myötä laktaasille tuli käyttöä vieroituksen jälkeenkin ja sitä tuottavan mutaation tiedetään syntyneen useita kertoja eri alueilla. Mutaatio on hyödyllinen, koska sen avulla lehmän maidosta saa 40 % enemmän energiaa – eikä se tietenkään olisi levinnyt niin tehokkaasti, ellei siitä olisi hyötyä. Toinen esimerkki on tärkkelyspitoisen ravinnon sulattaminen amylaasin avulla. Tässä tapauksessa ei kyseessä ole uusi geeni vaan lisäkopiot samasta geenistä. Ihmisen peukalo lienee kehittynyt myös kulttuurisen evoluution paineessa. Työkaluja on helpompi käsitellä ihmisen kuin simpanssin kädellä. Samoin ihminen on paljon parempi heittämään esineitä kuin muut kädelliset.

Kulttuuri on muovannut kehomme lisäksi mieltämme. Paras esimerkki lienee aivomme. Työkalut ja traditiot paransivat kelpoisuutta, joten niitä tukevat geenit lisääntyivät kasvattaen aivoja. Uudet teknologiat synnyttivät uusia vaaroja ja riskejä, joita älykkäimmät pystyivät ennakoimaan parantaen siten kelpoisuuttaan. Toinen esimerkki on kieli. Mahdollisesti ihmisellä oli alkujaan karkea kantakieli, joka muistutti apinoiden kommunikaatiotapaa. Silloin ei vielä ollut erillistä osaa aivoissa kieltä varten. Kieli osoittautui kuitenkin niin hyödylliseksi, että kielen oppimista tukevat geenit yleistyivät. Taide, musiikki ja huumori voivat olla kasvaneiden aivojen sivutuote, joka lisäsi menestystä parinvalinnassa.

Kulttuuri voi myös rappeuttaa ominaisuuksiamme. Ihminen ei enää pysty tuottamaan C-, A- ja B12-vitamiineja, koska saamme niitä ravinnosta. Eläintarhoissa on havaittu, että useita sukupolvia vangittuina eläneiden paviaaninaaraiden takamus on kasvanut niin suureksi, että ne eivät enää selviäisi luonnollisessa ympäristössään. Takamukseen kohdistuu valintapaine, koska urokset suosivat isoa takamusta, eikä siihen enää kohdistu tasapainottavaa valintapainetta liikkuvuuden osalta niin kuin luonnossa tapahtuisi. Ihminenkin on menettänyt lihasvoimaansa eikä vahvinkaan mies vedä vertoja simpanssille. Myös näkö on heikentynyt, koska huono näkö ei enää heikennä kelpoisuutta.

Jaa tämä:

Aiheeseen liittyy