”Jokainen tietää, että miehet ja naiset ovat erilaisia… paitsi sosiologit”. Näin evoluutiopsykologit vinoilevat sosiaalitieteiden taipumukselle vähätellä sukupuolieroja. Ovatko erot käyttäytymisessä vain oppimisen ja sosiaalisen paineen seurausta vai onko olemassa biologisia eroja? ”Veri on vettä sakeampaa, senhän tietävät kaikki… paitsi psykologit”, voisi myös vinoilla, koska psykologian oppikirjat käsittelevät vain ventovieraiden välistä vuorovaikutusta. Sukulaisuuden keskeisen asemaa ei huomioida, vaikka muutoin äiti- ja isäsuhteet sekä sisaruuskateus ovat psykologian perusasioita. Steve Stewart-Williamin kirjassa “The Ape that Understood the Universe – How the Mind and Culture Evolve” esitellään evoluutiopsykologian ja kulttuurievoluution tutkimustuloksia ja teorioita. Biologisen evoluution vaikutuksesta ei ole erimielisyyttä ja evoluutiopsykologien mielestä olisi outoa, jos evoluutio ei vaikuttaisi myös ihmismieleen.
Stewart-Williamin mielestä sosiologien ja psykologien sokeat pisteet johtuvat siitä, että he eivät tunne antropologiaa ja biologiaa. Evoluution vaikutusta voi perustella kolmella havainnolla. Ensiksikin monet piirteet ovat syvällä ihmisluonnossa eikä niitä ole helppo muuttaa. Esimerkiksi sukupuolten väliset erot, mieltymykset partnerin valinnassa, mustasukkaisuus, nepotismi ja insestin karttaminen pysyvät sitkeästi vaikka niihin kohdistettaisiin suurtakin sosiaalista painetta. Toiseksi, kaikissa tunnetuissa kulttuureissa on yhteisiä piirteitä, joita ei voi selittää sattumalla. Antropologit eivät vielä ole paikantaneet kulttuuria, jossa naiset lähtisivät sotaan ja jättäisivät miehet kotiin hoitamaan lapsia; jossa vanhemmilla ei olisi erityissidettä lapsiinsa; tai jossa sisarukset avioituisivat keskenään. Kolmanneksi, lähimpien sukulaistemme, ihmisapinoiden, käytöksessä on paljon samoja piirteitä kuin meilläkin. Eivätkä yhtäläisyydet rajoitu apinoihin. Eläimet valitsevat parittelukumppaninsa terveyden ja symmetrisyyden perusteella; nekin ovat mustasukkaisia; nekin suosivat sukulaisiaan, samoin jopa kasvit. Tuskin siis ihmisenkään kohdalla kyse on sosiaalisesta konstruktiosta.
Yhteiskuntatieteissä käydään nature or nurture –väittelyä siitä, ovatko sukupuolierot luonnon vai kasvatuksen aikaansaannoksia. Eläinkunnassa sukupuolten väliset erot vaihtelevat lähes olemattomasta valtavaan asymmetriaan. Tärkein selittävä tekijä on parentaalinen investointi. Jos uros ei investoi sperman lisäksi lainkaan jälkikasvuun, ero on suuri. Suurin osa nisäkkäistä on tällaisia. Lintulajeista taas 90 % huolehtii yhdessä poikasistaan. Esimerkiksi kaijasen sukupuolta on tutkijoidenkin vaikea erottaa, mutta onneksi linnut itse jotenkin siinä onnistuvat.
Ihmiselläkin on suurin osa eläinmaailman top ten –sukupuolieroista, myös käyttäytymisessä, vaikka emme sijoitu kumpaankaan ääripäähän. Miehet haluavat enemmän satunnaista seksiä sekä sinkkuna että parisuhteessa, myös homosuhteissa. Naiset taas panostavat pitkiin suhteisiin enemmän sekä hetero että homosuhteissa. Molemmat sukupuolet pitävät seksiä resurssina, joka on naisen hallussa: mies saa ja nainen antaa. Miehet kiinnittävät enemmän huomiota naisen ulkonäköön ja nuoruuteen, naiset puolestaan miehen varallisuuteen ja asemaan. Ihminen ei kuitenkaan ole kovin tyypillinen nisäkäs. Erot ovat paljon pienempiä kuin monilla lajeilla. Molemmat sukupuolet ovat esimerkiksi valikoivia. Muutoin naisten ei tarvitsisi meikata ja tälläytyä treffeille. Molemmilla sukupuolilla on myös seksuaalisia koristeita: naisilla rinnat ja miehillä V:n muotoinen yläruumis.
Samoin kuin ihminen on jalostanut koiran sudesta, molemmat sukupuolet jalostavat toisiaan. Miehet arvostavat naisen kauneutta ja nuoruutta, joten kauniit naiset saavat halutuimmat miehet. Tällaisten parien lapset saavat perimän, joka lisää heidän mahdollisuuksiaan lisääntyä ja säilyttää valioyksilöitä tuottavat geenit populaatiossa. Näin miehet ovat jalostaneet naisista kauniimpia. Naiset taas ovat jalostaneet miehistä kunnianhimoisempia.
Jos luonnonvalinnassa on kyse itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta, niin miksi maailmassa sitten on niin paljon epäitsekkyyttä ja pyyteettömyyttä? Biologiassa tätä kutsutaan altruismin ongelmaksi. Usein altruismi kuitataan sillä, että hyväkin teko on lopulta itsekäs, koska sille odotetaan jonkinlaista takaisinmaksua tai ainakin siitä saa hyvän mielen. Biologit kuitenkin rajaavat ongelman täsmällisemmin. Altruismiksi määritellään vain teko, josta on saajalle hyötyä ja tekijälle kustannus lisääntymismenestyksen muodossa. Kyse ei siis ole mielihyvästä, onnellisuudesta tai muusta subjektiivisesta kokemuksesta vaan oman lisääntymismenestyksen uhraamisesta toisen hyväksi.
Altruismin ongelmaa voidaan parhaiten ymmärtää geenin näkökulmasta. Evoluutiossahan ei ole kyse yksilön, eikä lajinkaan säilymisestä, vaan ”itsekkäästä geenistä”. Joku sanoi, että kana on vain munan keino valmistaa uusi muna. Samalla tavalla organismi on geenin kannalta vain kulkuneuvo ja kopiokone. Kun organismi lisääntyy, sen geenit pääsevät jatkamaan kiertoaan uudessa organismissa. Geeni voi myös päästä uuteen organismiin epäsuorasti, jos sen kantaja auttaa lisääntymään toista yksilöä, jolla todennäköisesti on sama geeni. Tällaisia yksilöitä ovat tietenkin sukulaiset. Tästä syystä nepotismi on meille luontaista, samoin kuin sukulaisillemme eläin- ja kasvikunnassa.
Ihmisellä on myös aitoa altruistista käytöstä ei-sukulaisia kohtaan. On esitetty, että altruismi, ja moraali yleensäkin, on inhimillinen vastine riikinkukon pyrstölle, joka on varsinainen ”vauvamagneetti”. Se julistaa naaraalle: ”Olen äärimmäisen kelpoinen uros – niin kelpoinen, että minulla oli varaa kasvattaa tämä hyödytön pyrstö. Parittele kanssani, niin saat yhtä hienoja jälkeläisiä kuin minä ja tytöt tykkäävät pojistasi.” Ehkä ihmiset pörhistelevät sosiaalisesti avuliaalla luonteellaan.
Samoin kuin geeni on biologisen evoluution, meemi on kulttuurievoluution alkeisyksikkö. Se on tarttuva ja siirtyy yksilöltä toiselle. Yleiskielessä ihmiset tarkoittavat meemillä vitsejä, reseptejä, iskulauseita, korvamatoja, ja viraaleja kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa. Meemin määritelmä on kuitenkin laajempi. Se voi olla mitä tahansa idea, joka leviää sosiaalisen oppimisen avulla Se voi olla arkipäiväinen, kuten kasvojen ilme tai maneeri, tai se voi olla historiallinen, kuten arkkitehtuuri, politiikka tai uskonto. Meemeihin kohdistuu vastaava luonnonvalinta kuin geeneihin. Valinta suosii itsekkäitä meemejä, jotka onnistuvat pitämään itsensä kulttuurisessa kierrossa. Meemi itsessään on meemi.
Esimerkit ehkä valaisevat meemien kirjoa. Käyttäytymisemme on evoluution tulosta. Jos teemme jotain, josta aiheutuu ikävyyksiä, vältämme toistamasta tekoa. Jos teosta seuraa positiivisia seurauksia, jatkamme asian tekemistä ja muuta alkavat jäljitellä meitä. Myös kieli on valinnan tulosta. Sanojen välinen eloonjäämiskamppailu on käynnissä: osuvat sanat leviävät ja huonot karsiutuvat. Nallekarhut tulivat markkinoille 1900-luvun alkupuolella. silloin niillä oli pitkä kuono ja pitkät raajat. Evoluutio on litistänyt naaman, korottanut otsaa, ja lyhentänyt ja paksuntanut raajoja. Yritykset ovat myös jatkuvassa evoluutiopaineessa ainakin silloin, kun markkinat saavat toimia vapaasti. Tiedekin soveltaa kahta evoluutioperiaatetta: variaatiota ja valintaa. Tieteellinen menetelmä asettaa teoriat kilpailemaan keskenään ja voittajaksi valikoituu se, joka tarkimmin vastaa havaintoja.
Pitkään ajateltiin, että kulttuuri on ominaista vain ihmiselle, mutta apinoillakin on havaittu meemejä. Silti ihminen on omassa luokassaan, koska loppujen lopuksi olemme parempia apinoimaan kuin itse apinat. Ihmisellä on suuremmat aivot kuin serkuillamme, mutta se ei selitä kaikkea. Käytämme sujuvasti monia kulttuurisia tuotteita, kuten sanoja ja ilmaisuja, koneita ja laitteita, matemaattisia ja loogisia yhtälöitä, joita emme osaisi itse kehittää. Varsinainen supervoimamme ei olekaan harmaa aine aivoissamme vaan kollektiivinen älymme ja kumulatiivinen kulttuurimme: kykymme tallettaa tietoa, siirtää sitä sukupolvelta toiselle ja parannella ymmärrystä pitkin matkaa.
Meemi valikoituu vain yhdestä syystä: koska sillä on ominaisuuksia, jotka pitävät sen kierrossa. Tämä vaatimaton lähtökohta johtaa syvällisiin seurauksiin. Ruoka kehittyy maistuvammaksi, musiikki tarttuvammaksi ja tarinat vetoavammiksi. Maailmasta tulee koukuttavampi. Meemit alkavat keräytyä toisiaan tukeviksi joukoiksi aina differentiaalilaskennasta poliittisiin ideologioihin. Kuten geenit, myös meemit voivat kehittyä yhdessä ja säännellä toisiaan. Siten vakaumus ”sinun täytyy olla valmis kuolemaan uskontosi puolesta” voi kehittyä yhdessä uskomuksen ”elämä jatkuu kuoleman jälkeen” ja molemmat voivat kukoistaa toistensa yhteydessä.
hippuja ja säikeitä 